Yrityksen arvot

Koiran hyvinvointi on kaiken toimintani lähtökohta.


Yksilöllisyys

Jokainen koira on yksilö, eikä sama lähestymistapa toimi kaikille. Sekä hieronnassa että ruokintaneuvonnassa huomioidaan koiran ikä, luonne, tausta ja erityistarpeet. Tavoitteena on löytää juuri kyseiselle koiralle sopivat ratkaisut, jotta voimme tukea sen hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla.

Lempeä käsittely

Koirahieronnassa koiran käsittely perustuu rauhallisuuteen, lempeyteen ja koiran kunnioittamiseen. Hoidon aikana koiraa ei pakoteta tilanteisiin, vaan edetään sen tuntemuksia ja viestejä kuunnellen. Tavoitteena on, että hoitotilanne on koiralle mahdollisimman turvallinen ja miellyttävä.

Tämän vuoksi suositan, että koiralle on mukana omia nameja. Erityisesti ensikertalaisille pitkä paikallaolo voi olla vaikeaa ilman palkkausta.

Yhteistyö

Koiran hyvinvointi syntyy yhteistyön kautta. Omistaja on aina hoitotilanteessa mukana tukemassa koiraa. Yhdessä luomme rauhallisen ja turvallisen tilanteen, jossa koiran on helpompi rentoutua. Omistaja saa samalla selkeän kuvan koiran tilanteesta.

Ravitsemusneuvonnassa ei ole yhtä oikeaa ideologiaa tai valmista mallia, joka sopisi kaikille koirille. Ruokavalio rakennetaan aina koiran yksilöllisten tarpeiden mukaan sekä omistajan toiveet ja resurssit huomioiden.

Avoimuus

Kerron aina avoimesti havainnoista, joita teen hieronnan tai ravitsemusneuvonnan yhteydessä. Tavoitteena on, että omistaja saa selkeän ja ymmärrettävän kuvan koiran kokonaisvaltaisesta tilanteesta sekä keinoista tukea sen hyvinvointia arjessa.

Tarvittaessa ohjaan koiran esimerkiksi eläinlääkärin, fysioterapeutin tai muun alan ammattilaisen vastaanotolle.